Gibraltar on my mind

Juuri kun nenä on alkanut tottua pitkänmatkan bussin ellottavaan hajuun, vuorten takaa alkaa häämöttää meri, ja meressä hain evän muotoinen valtava kallio. Bussi saapuu La Líneaan ja pienen harhailun jälkeen me löydetään raja-asemalle. Passin heilauttaminen elämäänsä kyllästyneen näköisen virkailijan nenän alla riittää ja saavumme Gibraltarille, Iso-Britanniaan.

Aamuaurinko alkaa jo lämmittää kun me kävellään kiitoradan poikki. Todellakin, Gibraltarilla tila on vähän kortilla ja kaikkien turistien on kuljettava sama, erikoinen tieosuus. Tuntia myöhemmin me nähdään, kuinka EasyJetin kone nousee ilmaan samalta tontilta. Pian me saavutaan Winston Chuchill Avenuen alkupäähän ja lähdetään kävelemään suuren kallion, The Rockin, juurelle. Fish n' chips lukee lähes jokaisen ravintolan listalla ja hinnat ovat tietenkin punnissa, Gibraltarin punnissa. Tuntuu vähän hämmentävältä, että nyt kävellään Brittein maaperällä. Ajatelkaa itse, jos vaikka Ahvenanmaa olisikin jossain Karibialla. Utterly bamboozling.

---

Gibraltar on kyllä mielenkiintoinen paikka. Onneksi se on niin pieni (6,5 neliökilometriä, saman kokoinen kuin, öh, Latokaski...?) että sen voi suurin piirtein ottaa haltuun yhdessä, kahdessa päivässä.

Oikeastaan Gibraltar on ilmiönä paljon mielenkiintoisempi kuin paikkana. Juu, onhan se ihan hieno se kallio, kun se nousee 426 metriin majesteetillisen näköisenä ja on siellä niitä apinoitakin, joo. Enenmmän Gibraltar kiinnostaa, koska se on jäänne Brittien suurvalta-ajoilta ja koska se sijaitsee niin merkittävässä maantieteellisessä paikassa. Trafalgarin taistelukin käytiin ihan näillä hoodeilla.

Gibraltar on oikeasti Britannian autonominen merentakainen alue eikä se suoranaisesti kuulu Iso-Britanniaan. Gibraltarilla on oma pääministeri (joka on pysynyt viimeiset 16 vuotta samana) ja 17-henkinen parlamentti. Siellä puhutaan englannin ja espanjan lisäksi niiden sekoitusta, llanitoa. Voin kertoa, että kummankaan kielen osaaminen erikseen ei auttanut ainakaan mua ymmärtämään llanitoa.

Gibraltar on kuulunut noihin Brittien mertentakaisiin alueisiin jo vuodesta 1713, mutta Espanja on säännöllisin väliajoin vaatinut sitä itselleen. Jälleen vertaus: ajatelkaa, jos vaikka Espanja hallitsisi Hailuotoa. Tai tässä tapauksessa hailuotolaiset olisivat aika omavaltaisia, tai valta olisi lähinnä jonkun Teron käsissä. Noh, nyt riittää Wikipedian jäljentäminen.

Gibraltarin kaupungin läpi kulkee ostoskatu, jonka varrella on ehkä satoja pikkuputiikkeja, enimmäkseen vaate-, viina- ja elektroniikkaliikkeitä. Wikipedia kertoo (okei, vielä tää juttu), että "Pääosan taloudesta muodostavat offshore-pankkitoiminta ja matkailu". Offshore-linkin metatekstinä on "veroparatiisi". Jos joku kuvittelee, että Gibraltar on turistille halpa paikka, voin kumota senkin harhaluulon. Maksoin Subway-ateriasta 12 euoa, 'nuff said.

Nyt oli kuitenkin sunnuntai, joten kaupoissa ei juuri tarvinnut koluta. Oli siis mukavasti aikaa ottaa Cable Car ja ajaa sillä Rockin huipulle (tai siis yhdelle niistä). Korvissa vaan rutisi kun hiihtohissimäinen gondoli kiipesi kukkulan kylkeä pitkin ylös. Ilma oli selkeä, joten huipulta näki hyvin Afrikan puolelle. Välimatkaa on vain n. 30 kilometriä.

Gibraltarilla elää Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat. Magotit on tietenkin tottuneet turisteihin ja ne voi käydä melko tuttavallisiksi. Kaikki oppaat varoittavat, että apinoihin ei saa koskea, koska ne puree ja apinoiden syöttämisestä saa 500 punnan sakon.

Varoituksista ei juuri ole apua, kun on avannut eväs-Snickersin, joku apina kuulee karkkikääreen rapinan jostain, hyppää niskaan ja tarraa suklaapatukasta kiinni. Ei auta muu kuin päästää irti, koska apinan ote on aika tiukka. Ei sillä, että sitä patukkaa sen jälkeen enää hirveästi tekisi mieli syödä... Ja jos laukun laskee hetkeksi maahan, niin joku on aivan varmasti kohta kaivamassa sen sisältöä ulos.

Kun me vihdoin lähdettiin Cable Carilla alaspäin, huipun liepeillä kaarteli noin satapäinen kotkaparvi. Matkaseurueen muut jäsenet, Aki ja David, taisi ihan oikeasti toivoa, että kotkat kävisi vähän harventamassa apinakantaa, sen verran traumoja herrat saivat.

Lopuksi vielä muutamia poimintoja kahdelta Gibraltarin reissulta.



Ränsistyneessä keskustassa oli paljon kapeita, jänniä kujia.
Vähintään yhtä jännä oli se haju, joka syrjäisillä kaduilla leijui...




Näyttää kovin viattomalta...




Gibraltarin rannikolla on kymmeniä rahtilaivoja parkissa.




On siellä muutakin elämää kuin niitä apinoita, ainakin ritariperhosia.




Törmäsimme aamuteellä Royal Navyn väkeen, jotka olivat sunnuntai-
aamuna jo tuoppi tiukasti kädessä odottamassa päivän kissanristiäisiä.




This is what it's made of. Gibraltar on periaatteessa yksi iso
kalkkikivimöykky ja sen sisällä on tällaisia tippukiviluolia.




Err, but why is it melting...?

Kyläjuhlat espanjalaisittain

Ympärillä kolisee, kun vuoristoradan rattaat hinaa vaunua ylös. Taustalla soi We No Speak Americano ehkä seitsemättä kertaa peräkkäin. Jonkun hameenhelma sipaisee mun jalkaa. Tungoksessa on vaikea päästä eteenpäin. Kapealla kujalla kaikki tanssii ja hörppii mojitoja. Ilmassa leijuu hienoinen hevosen lannan haju. Mikä paikka tää on ja mitä ihmettä täällä tapahtuu? Ja miksi joku on rakentanut huvipuiston mun takapihalle?

---

Tosiaan, Fuengirolassa alkoi eilen feriat. Niitä ei voi tyhjentävästi selittää ihmisille, jotka niitä ei ole koskaan päässyt kokemaan, mutta käytännössä ne on isot kyläjuhlat. Kyläjuhlista tulee mieleen kansanmusiikkia soittava pelimanniyhtye ja makkaranpaisto, mutta feriat ei ole sellaiset juhlat.

Fuengirolan feriat pidetään kaupungin suojelupyhimuksen, Virgen del Rosarion kunniaksi. Eri kaupungeilla on feriat hieman eri aikaan, joten paikalliset kiertää syksyisin useilla ferioilla. Mitenkään erityisen harrasta meno ei kuitenkaan ole. Tänään torstaina on ollut pyhäpäivä ja kaikki liikkeet on kiinni, mutta vain sen takia, että työntekijätkin pääsisi juhlimaan.

Mun asuintalon takamaastossa levittäytyy kapea, mutta melkein kilometrin mittainen Feria-alue. Se on ilmeisesti olemassa juuri näitä viikon kestäviä ferioita varten. Aluetta pitkin kulkee kaksi kujaa, joiden laidoille on pystytetty kaiken maailman hilavitkuttimia, arpajaiskojuja ja ruokapaikkoja. Kaikki aistit on jatkuvasti ylikuormittuneita.

Mikä juhlissa on sitten erikoista? Ensimmäinen asia, jonka huomaa, on se, että puolet naisista on pukeutunu erityisiin feria-asuihin. Espanjalaisnaiset näyttää hirvittävän kauniilta: mekot on näyttäviä, hiukset on koristeltu ja kasvot meikattu huolella. Päiväsaikaan feria-alueella kulkee myös hevoskärryjä ja ratsastajia. Andalusianhevoset on koristeltu niin raskaasti, että on ihme, että ne edes näkee eteensä. Ratsumiehillä on mustat, korkeavyötäröiset housut, valkoiset kauluspaidat ja lierihatut. Välillä joku caballero on napannut kauniin señoritan hevosensa kyytiin.

Mutta juhlat on vasta alkamassa. Feriaa vietetään muuallakin kuin feria-alueella. Kaupungissa on kulkueita, Fuengirolan härkätaisteluareenalla pidetään muutama corrida ja muita esityksiä. Ilotulituskin pitäisi olla. Kyllä täällä siis vähän eri tavalla juhlitaan kuin Suomessa. Saa nähdä, jaksaako itse juhlia loppuun saakka.

Tässä vielä muutamia makupaloja illalta :)



Mammat auttoi pikkuista mekon kanssa.



Nuoremmat uskalsi mennä mekkoineen laitteisiinkin.



Äiti ja tytär pukeutui sävy sävyyn.



Olisin ehkä lapsena osannu arvostaa tollasta mekkoa prinsessaleikeissä.




Ja niitä hiuslaitteita!




Olisin mäkin voinut hypätä kyytiin...




Moderni tulkinta perinteisestä asusta.

Öinen Fuge, paras Fuge

Koska välillä ei vaan jaksa kirjoittaa, on hyvä, että silloin voi kuvata. Illalla Fuengirola peittyy valosaasteeseen, mutta jos vähän pysähtyy miettimään, saaste koostuu oikeastaan aika hienoista jutuista.



Paseon Maritimon karuselli, jossa matkustin tänään jäniksenä, hähää!


Hotellinrotisko Paseolla, jonka uima-allaskin on täytetty hiekalla. Tämä tässä siksi, että se on ainoa rakennus rantakadulla, joka ei hohda minkäänlaista valoa.


Hotellien kivat valaistukset, esimerkki 1.


2.


3.


Valkoinen lentävä silppu koostuu yöperhosista ja lepakoista.


Playan sienimetsää.


Kaverit lähti iltalenkille.


Punaisten lyhtyjen alue? Ei, kun mun kotitalo.



Tää viimeinen kuva on mun kotitoimistosta. Parvekkeella on ihan mukava tehdä hommia iltaisin. Huomaa läppärin näytön tuottama "nörttivalo".

Ensi kerralla enemmän sanoja ja vähemmän kuvia :)

Sol y sombra

Kameralaukku, aurinkorasva, vesipullo, pähkinöitä evääksi, kirja viihdykkeeksi ja aurinkolasit, kaikki tarpeellinen mukana. Pieni, vaaleansininen Fiat Panda kurvailee moottoritiellä niin, että nuokkuva pää kolahtelee vähän väliä ikkunaan.

Moottoritieltä käännytään pohjoiseen vievälle pikkutielle. Tie kipuaa ylemmäs ja ylemmäs niin, että korvissa alkaa rutista. Joka mutkassa huomaa toivovansa, ettei kulman takaa ilmesty vastaantulijoita. Alla kun voi olla useiden satojen metrien pudotus laakson pohjalle.

Pian edessä levittäytyy alavampi, vuorien reunustama tasanko. Sen vasemmalla laidalla siintää tiiviin näköinen kaupunki. Ollaan perillä Rondassa.

---
Kun Fuengirola käy liian ahtaaksi (ja se käy melko nopeasti), on hyvä lähteä muualle. Andaluciaa on hallinneet milloin roomalaiset, milloin vandaalit, maurit tai espanjalaiset. Kaikki on jättäneet omanlaisiaan jälkiä alueelle.

Esimerkiksi Rondan kaupungista (joka sai kaupunki -tittelin jo Julius Caesarin aikaan) löytyy jälkiä kaikista sen vanhoista asukeista. Rondassa on muun muassa roomalaisten rakentamia siltoja, maurien minareeteja ja Espanjan vanhin käytössä oleva härkätaisteluareena. Itse kaupunki on kompakti, siellä on hieno 120 metriä korkea silta ja syviä rotkoja, mutta ei ne jääny Rondasta päällimmäisenä mieleen.

Tietenkin juuri sinä päivänä, kun käytiin Emmin ja Rudin kanssa Rondassa, kaupungissa oli jonkinlainen feria meneillään. Se taas tarkoitti sitä, että harvoin käytetyllä härkätaisteluareenalla oli taas käyttöä.

Härkätaistelut on melko ajankohtainen (ja kuumottava) aihe, kun Katalonian päätti kieltää härkätaistelut alueellaan. Mä halusin nähdä omin silmin, mitä se oikeasti on, joten ostin lipun areenan ulkopuolella pyörineeltä mustan pörssin kauppiaalta. Rudi ja Emmi meni tutustumaan paikalliseen baarikatuun. Areenalta kuului jo mölyä, mutta ovista ei päässyt sisään. Odottelin noin puoli tuntia (kahdenkymmenen muun turistin kanssa), että ovet avattaisiin. Kun edellinen taistelu loppui, lisää katsojia päästettiin sisään.

Sain melko "hyvän" paikan yläkatsomon eturivistä. Taistelut menee jotakuinkin näin: ensimmäisenä lavalle päästetään härkä. Luultavasti sitä on jo härnätty etukäteen, jotta se vaikuttaisi mahdollisimman raivokkaalta. Ensimmäisessä vaiheessa, eli terciossa, pääesiintyjä, eli matador, käy lavalla esittäytymässä ja tekee tandoja, eli sarjan väistöjä. Ilmeisesti tarkoituksena on arvioida, kuinka vikkelä ja aggressiivinen härkä on. Jokaisen vaiheen välissä puhallinorkesteri soittaa kohtalokkaan kuuloista musiikkia.

Seuraavassa vaiheessa lavan laidoilta ilmestyy kirkkaisiin, hopealla kirjailtuihin pukuihin puettuja banderilleroja, jotka ensin juoksuttaa härkää ja sitten rupeaa iskemään teräviä, koukkupäisiä "keiloja", banderilloja, härän selkään. Verenvuodatus on alkanut. Kun härkä juoksee, koukut riipivät härän selkää ja tekevät härän todella vihaiseksi.

Viimeisessä vaiheessa, tercio de muertessa, räiskyviin väreihin pukeutunut matador palaa lavalle sen kuuluisan punaisen vaatteen, eli muletan ja miekan kera. Muutaman tandan jälkeen matador vetää miekan esiin ja suorittaa estocadan. Miekka isketään härän lapaluiden välistä suoraan härän sydämeen.

Härkä alkaa vedellä viimeisiä hengenvetojaan. Hetken kuluttua se vetäytyy lavan reunaan, varjon puolelle ja asettuu makuulle odottamaan kuolemaa. Jos härkä ei vielä kuole, lavalle tulee avustaja, joka iskee nopeasti kalaveitsen näköisen teräaseen härän silmien väliin, jolloin härkä kuolee välittömästi.

Lavalle ohjataan korskea hevosvaljakko, jonka perään härän ruho sidotaan ja raahataan pois areenalta kulkusten ja torvien soidessa. Suurin osa ihmisistä hurraa ja heiluttaa valkoisia liinoja. Koko taistelu on ohi noin 20 minuutissa, sitten seuraava matador päästetään irti.

---

Next stop, Gibraltar. Tässä vielä turistikuvia Rondasta, kiitokset malleille :)




Ei suositella matkapahoinvointisille tai krapulaisille.




On niillä näköalat




Puente Nuevo, valmistunut 1793, kestää arkkitehdin mukaan ikuisesti.




Mandariini-challenge.




Ei taida kukaan tulla avaamaan siestan aikaan.




Kujat on Rondassa melko kapeita.




Why can't we all just get along?




Jotain on selkeästi tapahtumassa, kun kaupungilla vilisee tällaisia neitejä.

Reviirin kartoitusta

Pakkaan läppärin ja kameran olkalaukkuun ja lähden lampsimaan Centro Finlandia kohti. Aurinko porottaa kymmeneltä jo täydellä voimalla ja mietin, miksi ihmeessä otinkaan tänne villasukat mukaan.

Centron liukuovet avautuvat kuuliaisesti, mutta joudun limboamaan puoliksi avatun ristikon alitse valkoisen talon viileyteen. Ilman ilmastointia tietokoneetkin ylikuumenisivat hetkessä. Istahdan pienen työpöydän ääreen ja alan naputella puhtaaksi edellisenä päivänä tehtyä haastattelua, sitten käyn läpi uutisjuttuun otettuja kuvituskuvia. Kun alakerran kahvila aukeaa, käyn hakemassa sieltä korvapuustin ja juotavaa.

--

Nyt mä olen ollut poissa Suomesta pidempään kuin koskaan elämässäni. Ainakaan vielä koti-ikävä ei ole iskenyt. Toisaalta, kun työskentelee pikkukaupungissa, jossa asuu 3000 muutakin suomalaista (ja alakerran kahviossa myydään ruisleipää ja Fazerin sinistä), se ei ole ihmekään.

Erityisesti Fuengirolan Los Bolichesin kaupunginosassa (jossa itsekin asun) suorastaan kuhisee suomalaisia. Mitä lähemmäs rantaa mennään, sitä "turistisoituneempaa" kaupunki on. Koko kahdeksan kilometrin pituinen ranta on täynnä kaupallisia "playoja", joista voi vuokrata aurinkotuolin ja varjon. Iltaisin ranta kylpee kalseassa valosaasteessa, jota tulee mm. hirvittävistä rantaravintoloista. Hirvittäviä ne on esim. siksi, että kaikissa on muovikalusteet.

Fuengirolassa on mm. suomalaisten pitämä kirjakauppa, koulu, useita ravintoloita ja baareja, fysioterapeutti, kauneushoitoloita ja muita suomalaisten yrityksiä. Los Bolichesissa voisi elää ja selvitä ympäri vuoden puhumatta sanaakaan espanjaa tai edes englantia. Siksi kai täällä onkin niin paljon eläkeläisiä... Tällaisessa ympäristössä mä siis työskentelen.

Tietenkään mä en halua viettää sellaista elämää. Siksi täältä täytyykin lähteä muualle. Mutta se onkin seuraavan postauksen aihe.

Tuossapa vielä vähän kotikylän kuvia.



Mun koti (parveke ympyröity punaisella rinkulalla). Ja sitä playaa.



Kaikki kadut täällä on about näin leveitä. Ruuhkia ei silti ole.



Lokit on täällä paljon kohteliaampia kuin Suomessa. Ne liitelee vain kalastajaveneen perässä.



Koska vihannekset on täällä halpoja, salaatteja tulee syötyä paljon. Tässä feta-paprika-pähkinä-pekonisalaattia. Omnom :)



Meduusanpistos? Ei sentään, taisteluvamma Barcelonasta. Heidi vs. päivänvarjo ei päättynyt hyvin kummankaan osalta.

Kylmästä lämpimään

Mä herään tuulettimen hurinaan, sisällä on noin 20 astetta lämmintä. Sänky vähän nirskahtaa, kun mä nousen. Vedän pimennysverhot sivuun ja nouseva aurinko sokaisee hetkeksi. Avaan parvekkeen oven ja lämmmin ilma humahtaa vastaan. Mun edessä palmut roikuttaa lehviä ja takana kimaltelee ensin turkoosi, sitten vaaleansininen meri.

Menen keittiöön ja halkaisen eilen ostetun patongin, laitan vähän voita päälle. Siis aitoa voita. Leivälle vähän ilmakuivattua kinkkua ja tomaattiviipaleita. Lisäksi manteleita ja juomaksi sitruunamehua.

Pari metriä alempana pöristelee skoottereita, pikkuisia Seateja ja kuorma-autoja. Kello on jo puoli yhdeksän, kaupunki herää maanantaihin aika verkkaisesti.

Täällä mä nyt sitten olen. Pienten alkuvaikeuksien (luottokortti, jolla olin ostanu lennot, jäi Barcelonaan pankkiautomaatin uumeniin) jälkeen pääsin perille. Ja mä olen todellakin kotona.

Kaikki viittaa siihen, että mä tulen viettämään täällä elämäni parhaan syksyn. Syksyksi tätä ei kyllä vielä uskoisi, koska päivällä lämpötila huitelee kolmenkymmenen yläpuolella.

Kävin eilen ensimmäistä kertaa työpaikalla, joka sijaitsee kahden minuutin kävelymatkan päässä. Toimitus on siisti ja kompakti, sekä mun pomo Maija on tosi mukava. Ensimmäinen työpäivä kesti kaksi tuntia. Arvaan, että kyllä se tahti tästä kiihtyy vielä.

Nyt on toinen työpäivä menossa ja alan pikku hiljaa hahmottamaan, mitä tää työ on. Alkuun teen ainakin gallupit ja muuta säläosastoa, mut ennen kaikkea pääsen kuvaamaan paljon. Sitä onkin odotettu.

Kohta on toinenkin päivä paketissa. Töiden jälkeen menen lounaalle ja sitten suuntaan rannalle. Luettavaksi otan Hemingwayn Ja aurinko nousee.

Täällä on ihmisen hyvä olla.

i Hasta la proxima !



Näissä maisemissa juoksen aamulenkit, Maistuis varmaan sullekin? :)



Ensimmäisen päivän lounas omalla terassilla: tomaattikeittoa, täysjyväpatonkia ja sitruunamehua. Luettavana Barcelonasta tuotu La Vanguardia.



Ja tältä näyttää onnellinen nainen. Seuraavalla kerralla vähän lisää kuvia Fuengirolasta :)